Tervetuloa sivulleni! Terveisin Marja-Leena


sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Metsäpolku

Tämä polku on ollut kauan, uskoisin että ikuisesti. Sitä ylläpitävät metsän eläimet. Oma polkuni menee eri paikassa.



sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Luontoa tämäkin



Kuvasin jonkin hyttysparin ikkunasta.Olivat siinä kiinni toisissaan ja ikkunassa




Mustikka kukassa

Kuusen kerkkien aikaan

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Omenapuun kukka

Tykkylumen katkaisemasta oksasta lähti kukkia kasvamaan oksan päästyä  veteen.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Raparperin varret yrittävät nousta pintaan

Todella aikaista. Lumen sulattua raparperin ympäriltä ja auringon paistaessa kasvusto alkaa heräämään.





tiistai 10. helmikuuta 2015

Näkymiä helmikuussa

Tämän talven ensimmäinen kaarnatuuli sotki valkoiset hanget metsässä.



Tykkylumen painosta taipuneita koivuja odottamassa kevättä.